wir sind erasmus

Voi että. Niin paljon kerrottavaa. Olen viikon aikana kokenut esim. Nürnbergin Volksfestin ja Prahan turistilaumat.

Edellinen oli pari viikkoa kestänyt "kansanjuhla". Tivoli, oluttelttoja ja biergarteneita, hattaraa, suklaakuorutettuja hedelmiä, makkaraa jne. Juhla-alue oli Hitlerin rakentaman Colosseumin vieressä. Oli todella absurdi olo, kun se rakennelma varjosti ihmisten ilonpitoa. Mutta tuntui, ettei kukaan muu edes huomannut sitä. Vuoristorata oli mahtava. Ainakin viisi silmukkaa. Jee. Paahdetut mantelit oli tosi hyviä.

Olutteltassa tarjoilija huusi meille, kun ei haluttu tilata litran olutkannuja. "Joko tilaatte jotain tai RAUS!" Mutta se olut oli ainoa vaihtoehto. Muita kokoja ei ollut. Ei hirveästi kyllä huvittanutkaan jäädä sinne telttaan. Torstai oli ladies' night, joten teltassa esiintyi luonnollisesti ällöjä miesstrippareita. Yksi oli pukeutunut vähän kuin Lordiksi. Niin kauan kuin oli pukeutunut. Huh. Valtava määrä humalaisia saksalaistyttöjä ja -naisia seisoi penkeillä ja oli aivan fiiliksissä. Se oli jotain se. Näiden miesten lisäksi teltassa esiintyi kaamea coverbändi. Laulajalla oli pitkä tukka ja flanellipaita.

(Laitan varmaan myöhemmin kuvia. Pitää vaan hakea ne yläkerran belgialaiselta Eliseltä.)

Tämä siis torstaina. Perjantaina kävin parilla luennolla Erlangenissa, ja niiden jälkeen nousin Mariannan kanssa Prahan junaan. Barbara, Laura ja italialaisirlantilainen Carlo olivat menneet jo aamusta. Juna kolisi kovasti ja kun huomautin siitä Mariannalle, niin hän nauroi, että Puolassa ne kyllä kolisee ihan samoin. Huomio: suomalaiset junat on hiljaisia.















Lauantaina Prahassa turistelimme. (Paitsi Laura ja Carlo, jotka olivat tulleet diskosta kuudelta aamulla). Emmekä olleet ainoita. Ensimmäisten tuntien aikana en usko nähneeni yhtään tsekkiläistä ihmistä, jos turistirihkaman myyjiä ei lasketa. Esimerkiksi Kaarlen sillan ylittäminen oli lähinnä ahdistavaa, kun ei siinä meinannut mahtua kulkemaan. Sen sijaan Kafka-museo oli hieno, eikä siellä jostain syystä ollut paljon ihmisiä. Sieltä sai ehkä aavistuksen siitä, minkälainen Praha on joskus ollut. Tunnelma oli aika synkeä, mutta kertomukset vaikkapa juutalaiskortteleista olivat jänniä. Kaupungilla museon tunnelma tuntui hyvin kaukaiselta. Vaikka kyllä välillä tuli mieleen, että se turistien paljous on aika kafkamainen painajainen. Lauantai-iltana koimme myös viisikerroksisen tsekkiläisen diskon. Ei ollut ehkä ihan mulle. Mutta ei myöskään niin paha kuin pelkäsin.

Laura ja Carlo olivat sunnuntainakin niin uupuneita, että ottivat jo yhdeltä junan Nürnbergiin. Mielessä käväisi, että olisi niitä diskoja ollut täälläkin. (Kävin yhdessä pari viikkoa sitten. Se oli karmeaa! Toivoin, että olisin ollut Onnelassa.) Me muut kävimme vielä juutalaisella hautausmaalla, joka oli kaunis, mutta jossa meinasin jäädä espanjalaisten ja italialaisten turistiryhmien jalkoihin. Espanjalainen synagoga oli myös aika vaikuttava. Kotimatkalla samaan junaan sattui tsekkiläinen Nürnbergin Erasmus-opiskelija, joka kyseli, että eikö Praha ollutkin kallis. Hänen kotinsa oli jossain kauempana. Me emme osanneet olla samaa mieltä, kun olimme syöneet hyvin alle neljällä eurolla.

(Prahasta laitoin jo kuvia.)

Maanantain Brecht-luennolla päiviteltiin Mariannan kanssa saksalaisia opiskelijoita. Tässä tiivistelmä huomioista:

1. Ne ei osaa olla hiljaa, kun luennoitsija puhuu.
2. Ne kysyy tyhmiä kysymyksiä ja jää jankkaamaan epäolennaisuuksista.
3. Ne pitää huonoja esitelmiä aiheista, jotka oon tienny ainaski lukio-ikäsestä, vaikken edes ole saksalainen. (Lainaus: "...ismen on monikko sanasta ismus, kuten vaikka symbolismus...")

Eilen tapasin turkulaisen Heidin, joka asuu mun alakerrassa. Oli ehkä luvattoman ihanaa puhua suomea, mutta ajattelin, että kun espanjalaisetkaan ei ota mitään paineita siitä, että ovat vaan keskenään ja puhuvat espanjaa, niin voin minäkin nauttia välillä äidinkielestä. Suomeksi sitä on kuitenkin kokonaisempi ihminen.

raportti

Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kirjoitettavaa on vaikka kuinka, mutta aikaa kirjoittamiselle ei enää löydykään. Nyt olen kyllä ollut tietokoneella jo ikuisuuden. Ainon kanssa suunniteltiin Budapestin / Berliinin / Prahan / ja lopulta taas Budapestin matkaa. Kimmon kanssa viikkoa Kroatiassa kesäkuussa. Amsterdamin reissu peruuntui, koska ei saatu yöpaikkaa.

Eilen matkasin siis Mariannan (Puola), Agatan (Puola), Barbaran (Brasilia) ja Lauran (Espanja) kanssa Weimariin. Juna lähti kuudelta aamulla, herätys oli puoli viisi. Matkalla oli ainakin kolme junanvaihtoa ja junat eivät olleet mukavimmasta päästä. Mutta ei pidä valittaa, kun matka maksoi 7 euroa edestakaisin. Perillä oltiin puoli kymmeneltä ja synttärisankari Marianna otti ohjat. Hän oli työskennellyt radiotoimittajana Weimarissa pari vuotta sitten ja oli matkanjohtajamme, eli Reiseführerin. Näimme talot, joissa Schiller ja Nietsche olivat kuolleet ja yliopiston, jossa Bauhaus-tyyli syntyi. Kävimme Goethen kotitalossa ja Bauhaus-museossa ja pidimme piknikin Goethen suunnittelemassa puistossa. Lopuksi Marianna tapasi saksalaisen toimittajakaverinsa ja me muut menimme syömään. Keskustelut ruuan lomassa käsittelivät muun muassa Brasilian ja koko latinalaisen Amerikan huumeongelmaa ja amerikkalaisten ylimielisyyttä. Yksi poika oli täällä saksan kurssilla selittänyt kauppisopiskelija Agatalle, mikä on luottokortti ja MBA-tutkinto. (Tiedetään, että amerikkalaisten tyhmyydelle on liian helppoa ja kulunutta nauraa, mutta hei. Yrittäisivät edes.)

Takaisin Nürnbergissä olimme yhdeltä yöllä. Uskomattoman väsyneinä tietenkin. Paluumatkalla oli myös kolme vaihtoa ja junat olivat vielä hitaampia kuin mennessä. Lisäksi viimeisessä junassa oli todella kylmä. Mutta kaikki olivat sitä mieltä, että reissu oli kärsimyksen arvoinen. (Alla herrat Goethe ja Schiller.)















Lauantainakin junailin. Nimittäin Ansbachiin moikkaamaan perheystävä Ullaa. Ja tietenkin Vilma-koiraa. Paikalla oli myös toinen saksansuomalainen Auli. Tätien kanssa oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Kotimatkalla samaan junaan sattuivat täällä Max-Kadessa asuvat amerikkalaiset Stephanie ja toinen tyttö, jonka nimestä mulla ei ole varmuutta, koska hän on hirmu hiljainen. He olivat tulossa Rothenburgista, jossa olivat vierailleet mulle jo tutussa kidutusmuseossa. Stephanien kanssa oli hauska jutella. Hän on aidosti kiinnostunut asioista, toisin kuin edellämainittu poika ja pari muuta tyttöä.

Mitähän muuta olen ehtinyt? Ai niin. Perjantaina olin naapuriasuntolassa grillijuhlissa. Tosin grilli ei toiminut, joten makkarat ja pihvit paistuivat lopulta ihan vaan hellalla. Paikalla oli lähinnä latinoja (2 italialaista, 2 meksikolaista, 1 brasilialainen ja loputon määrä espanjalaisia). Välillä ajattelin, että opin pian espanjaakin. Mun kanssa pohjoista edusti yksi norjalainen tyttö. Italialaisen Giuseppen ja tämän Stinan kanssa keskustelimme onnellisuudesta. Lopputulos oli tietenkin, että Italiassa mikään ei toimi, mutta silti ihmiset ovat onnellisia. Pohjoismaissa päinvastoin. Niin ja että Italia on maailman paras paikka. Luonnollisesti.

Tänään alkoi Brecht-kurssi, jonne menin yhdessä Mariannan kanssa. Olimme ainoat erasmukset, vaikka kurssi oli kv-opiskelijoiden kurssiohjelmassa. Kirjallisuus ei ilmeisesti kiinnosta kaikkia näitä kauppatieteilijöitä. Sen sijaan paikallisia sitäkin enemmän. 40 odotetun osallistujan sijaan paikalla oli yli 100 ihmistä. Saimme onneksi jäädä. Luennoitsija vaikutti todella hyvältä ja oli lisäksi mukava, kun kävimme luennon jälkeen kertomassa, että olemme ulkkareita.

Niinjoo, kaikki varmaan jo tietää, että täällä on liki 30 astetta lämmintä jo ties kuinkamonetta päivää. Huomenna menen ostamaan kesävaatteita.

eksynyt erasmus

Mun pitäisi olla parhaillaan kuuntelemassa tärkeän yliopistoherran tervehdyspuhetta Erlangenissa, mutta enpäs olekaan. Lähdin kyllä reippaana tyttönä aamuyhdeksältä kotoa, jotta ehtisin ajoissa junaan. Mutta sitten jotain meni vinksinvonksin päässä ja eksyin, vaikka olen jo monesti käynyt rautatieasemalla. Lopulta löysin sinne kello 9.52. Juna, ja muut vaihtarit sen mukana, oli lähtenyt 9.50. Seuraavan lähtöön oli melkein tunti, joten totesin, että taidan mennä Erlangeniin myöhemmin.

Aseman kirjakaupasta ostin Die Zeitin, vaikka en ole saanut viime viikon Spiegeliäkään vielä läheskään luettua. Mutta Zeitin pääjuttu on perustulosta, ja mua kiinnostaa, mitä saksalaiset siitä ajattelee. Kerron ehkä sitten, kun olen lukenut jutun. Lisäksi lehdessä alkaa uusi juttusarja: "Ist im Norden alles besser? - Täystyöllisyys (?!) ja hyvät koululaiset. Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat luvattuja maita. Vai ovatko?" Hyvä, jos saan siihenkin vastauksen. (Kummasti täällä tekee muuten mieli puhua Suomesta, vaikka Erkki Toivanen kuinka sanoisikin, ettei ketään kiinnosta Suomi. Oon jo hehkuttanut opintotuen lisäksi ainaskin kesäöitä ja jännittävän vaihtelevaa säätä. Heh.)

Asemalta otin myös ratikan kotikulmille - ei enää kävelyä! Lähikaupasta ostin pullon Apfelschorlea (omenamehua hiilihapoilla). Nyt aion ottaa pari tuntia rauhassa, suunnitella vähän lukujärjestystä, lukea lehtiä, kokkailla ja sitten lähteä takaisin juna-asemalle ostamaan Amsterdamin lippuja. Elättelen myös toiveita piknikistä vähän myöhemmin iltapäivällä. Sää on sellainen, että vaihdan jo auringosta kadun varjoisalle puolelle.

Joidenkin kotiyliopistot vaativat, että vaihdossa pitää opiskella 30 opintopistettä, mikä on aika paljon yhdessä lukukaudessa ja vieraalla kielellä. Onneksi Tampereella ei moisia vaatimuksia ole. Motivaatiota vähän vähentää se, että kursseja on kotona vaikea saada osaksi tutkintoa, Bolognan prosessista ja muusta yhdentymisestä huolimatta. Lisäksi kiinnostavia kursseja ei Nürnbergissä ole kovin paljon enkä jaksa kovin monta kertaa viikossa matkustaa Erlangeniin.

Näillä näkymin aion kuitenkin aloittaa ainakin seuraavat kurssit:

- Deutschland in den 60er Jahren (Saksa 1960-luvulla)
- Alltag im Nationalsozialismus (natsi-Saksan arki)
- Phonetik II (kielikurssi, en tiedä pääsenkö sille)
- Bertold Brecht (Pitäis ennen maanantaita ostaa Brechtin kootut, koska siitä on aikaa, kun olen viimeksi Brechtiä lukenut. Harmittaa myös, ettei mulla ole sitä Tuomiojan Wuolijoki-kirjaa mukana ja etten ehtinyt sitä vielä lukea.)
- Begegnung mit dem Islam (ööh, jotenkin että "kohtaaminen islamin kanssa".)
- ehkä myös Landeskunde Lateinamerikas (eli yleistietoa latinalaisesta Amerikasta), mutta en ole varma, onko se ihan mulle.

Näyttää ehkä paljolta, mutta suurin osa noista on "blockseminaareja", eli opetusta on vaan muutaman kerran. Pitäis ehkä etsiä vielä jotain oman alan juttuja.


Vielä lyhyesti viime päivien tapahtumia:
Opin, että tämän seudun (Franken) ihmiset ovat Saksan hämäläisiä. Varautuneita ja hitaita. Opin, että Belgiassa opiskelijat matkaavat joka viikonloppu vanhempien luokse, koska nämä maksavat opiskelun. Opin, että mp3-teknologia on keksitty täällä, samoin kuin klarinetti ja taskukello. Sain kuulla eräältä saksalaiselta, etten ole kuin muut suomalaiset, joita hän on tavannut. Se oli kai kohteliaisuus.

rauha on mennyttä

Orientaatiokurssi alkoi eilen ja samoin kiivas tutustuminen. Oikeat ihmiset tuntuvat kuitenkin löytyvän nopeasti ja aika kivuttomasti.

Myös suunnitelmia syntyy kiivaasti. Sunnuntaina matkaan kahden puolalaisen, yhden brasilialaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa Weimariin katselemaan Goethen maisemia. Huomenna myös varataan puolalaisen toimittajaopiskelijan Mariannan ja brasilialaisen kauppislaisen Barbaran kanssa bussi- tai junaliput Amsterdamiin. Tarkoitus on mennä sinne 27.4.-2.5. Eli vapuksi ja Hollannin kuninkaan syntymäpäiväksi.

Kirjoitan myöhemmin lisää. Nyt pitää kohta taas talsia kaupunkiin. (Ei äiti, en mene yksin!)

Ostern

Eilen matkasin viiden amerikkalaisen ja kahden brasialialaisen kanssa paikallisjunalla Würzburgiin. Siellä tutustuimme Unescon maailmanperintökohteeseen, barokkilinna Residenziin (oik.) ja kiipesimme keskiaikaiseen Marienbergin linnoitukseen (vas.).

Linnoja enemmän nautin tämän reissun ensimmäisistä bratwrusteista. Niitä syödessämme kävimme todella oudon lounaskeskustelun lastenkasvatuksesta. Ilmeisesti kaikkia muita oli lyöty lapsina ainakin joskus ja se oli ihan normaalia. Brasiliassa lapsia lyötiin rantasandaaleilla ja Yhdysvalloissa vyöllä. Minä järkytin kaikkia kertomalla, että Suomessa lapsen lyöminen on laitonta.

Toinen keino järkyttää ihmisiä, on kertoa suomalaisesta opintotuesta ja ilmaisesta koulutusjärjestelmästä. (Myös Brasialiassa parhaat yliopistot ovat julkisia, eli ilmaisia. Sen sijaan julkiset koulut ovat todella huonoja.)


Amerikkalaiset olivat hurjia kävelemään. Lounastaukoa lukuunottamatta olimme koko päivän jaloillamme. Ei puhettakaan rauhallisesta kahvilassa tai puistossa istuskelusta. Kahvi otettiin mukaan ja kiertely jatkui. Tämän seurauksena kaikki väsyivät nopeasti, ja lähdimme takaisin Nürnbergiin jo viiden jälkeen. Illalla katselin Idols-Arin finaalisuorituksia YouTubesta.

Tänään olin puoleen päivään mennessä kuullut kirkonkellojen soivan ainakin viiteen kertaan. Kohta voisin lähteä viettämään pääsiäissunnuntaita puistoon kirjan kanssa.

Lisää Würzburgin kuvia löytyy täältä: http://picasaweb.google.com/sohvib

american dream

Haa, ette ikinä arvaa, mitä tein tänään. Pelasin jenkkifutista! Minä! Enhän pelaa edes normaalia futista. Olin kyllä aika hyvä. Parempi kuin jenkkitytöt. Ja se oli ihan hauskaa vähän aikaa. Kunnes hengästyin.

Meitä oli 4 amerikkalaistyttöä, 1 poika ja minä. Kieli oli pääasiassa englanti, koska tytöt eivät oikein osanneet saksaa. Oltiin läheisessä puistossa, joka oli oikein kiva. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon, koska on pyhäpäivä. Voisin sunnuntaina mennä sinne lueskelemaan, jos on hyvä ilma.

Jenkit siis asuvat tässä samassa asuntolassa. He ovat olleet täällä kuukauden verran. Kaikki ovat kauppislaisia, mutta siihen on kai totuttava, koska Nürnbergissä ei juuri muita ole. (On mysteeri, miksi tiedotusopin vaihtopaikka on täällä.) Yksi tytöistä oli ihan oikea amerikkalainen cheerleader. Vitsit, sellaista en ollut ennen tavannutkaan.

Kohta menen samassa seurassa vielä syömään. Huomenna matkaamme päiväretkelle Würzburgiin, jossa menemme katsomaan jotain linnaa. (Olen lapsena saanut yliannostuksen keskieurooppalaisia linnoja, mutta ehkä olen päässyt jo yli siitä.)

Amerikkalainen kepeys teki ihan hyvää, koska aiemmin päivällä olin lukenut Der Spiegelistä muun muassa Saksan neljästä miljoonasta lukutaidottomasta aikuisesta ja puolesta miljoonasta työntekijästä, jotka eivät tule kokopäivätyöstä saamallaan palkalla toimeen. Hiphei!

Kun tulen syömästä, täytyy heti tarkistaa, kuka voitti Idolsin.

Einkaufen

Jalkoja särkee tuntikausien kaupungilla harhailusta, mutta en vielä ostanut uusia kenkiä. Pähkäilen lähinnä 60 euron Conversien ja kahdenkympin halpisversioiden välillä. Saatan kyllä valita ensimmäiset.

Kenkien sijaan löysin verhon ikkunaan, lakanat (vieläkin ostin liian pienen tyynyliinan, saksalaiset tyynyt ovat tuplasti suomalaisten kokoisia!) ja vessaharjan. Niin ja Spiegel-lehden siltä varalta, että seuraavat päivät kuluvat yhtä hyvässä seurassa kuin tämä. (Eli omassani.) Tyytyväisenä huomasin myös, että yksi kausi Frendejä maksaa vain parikymppiä. Sopranosit ei riitä loputtomiin. Enkä uskalla latailla laittomasti netistä mitään, kun Hausmeister pelotteli seurauksilla. (En kyllä ymmärtänyt, mitä ne ovat, mutta selvästikin jotain kamalaa.)

Kaupungilla oli aika hulinaa. Kuvittelisin, että se johtuu koittavasta pääsiäisestä ja koulujen lomasta. Tai sitten täällä on aina vilkasta. Turistejakin näkyi. Jäätelö maistui taas ja aurinko lämmitti.

Kohta pitää vielä lähteä ostamaan Aldista ruokaa pitkäperjantaiksi (Karfreitag). Sitä ennen vielä muutama kuva, olkaa hyvät. (Yritin tehdä albumeja Myphotoalbum.comiin, mutta se ei suostunut lataamaan mun kuvia. Hmph.)
















Huone. Huomaa verho. Ja kolmen euron "päiväpeitto", joka on fleece-huopa.















In der Stadt.

This is my head exploding

Sanoivat, että ensimmäinen viikko on kamala. Saattoivat olla oikeassa.

Etelä-Saksassa kevät kukkii ja minä en. Kolmas päivä täällä, ja odottaminen käy jo välillä vaikeaksi. Huomaan, että oon tottunut kovin sosiaaliseen elämään. Täytyy opetella yksinoloa.

En tänään ollut kuitenkaan ihan yksin, vaan kävin tuutor-Julian ja hänen kaverinsa Sabrinan kanssa syömässä päivällä. (Ravintolan hälinässä kuulin/ymmärsin ehkä kolmasosan heidän keskusteluistaan, mutta pitsa oli hyvää ja kuulemani ihan kiinnostavaa.) Oon myös käynyt koputtelemassa eilen tapaamani amerikkalaistytön ovelle tässä samassa kerroksessa, mutta hän ei ole ollut kotona. Taidan siis viettää illan internetin, kirjan ja Sopranos-dvd:n kanssa.

Eilisessä leffaillassa selvisi, että asuntolassa ei vielä ilmeisesti ole muita vaihtareita kuin minä ja neljä amerikkalaistyttöä. Varsinainen ohjelma alkaa vasta pääsiäisen jälkeen, joten monet tulee varmaan vasta viikonloppuna tai alkuviikosta. Vaikka nyt on vähän tylsää, niin oon silti tyytyväinen, että tulin hyvissä ajoin ja ehdin vähän totuttautua siihen, että olen täällä.

Suurin osa byrokratiasta on tullut jo hoidettua ja vielä aivan kivuttomasti. Ainoastaan maistraatissa piti odottaa puolisen tuntia. Pankkitilin avaaminen ja vuokrasopimuksen saaminen sujuivat tosi helposti. Ehkä se paha saksalainen byrokratia vielä jostain ilmestyy. Tai sitten olen onnekas. Tai kaikki muut valehtelijoita.

Keskustaan, eli vanhaan kaupunkiin, on tästä kämpiltä matkaa vartti ja yliopistolle vähän vähemmän. Eilen kävelin kaupungilla aika kauan. Ensin Julian kanssa ja sitten yksin. Söin kaksi palloa ihanaa italialaisjäätelöä, ja niiden antamilla voimilla kiipesin ylös Kaiserburgin linnaa katsomaan. Sisälle asti en mennyt, ainakaan vielä. Suurimmat nähtävyydet täällä on natsipaikat ja ilmeisesti lelumuseo. Edellisiin olis nyt hyvää aikaa tutustua, mutta niihin mennään kuitenkin myös myöhemmin yhdessä, joten taidan odottaa siihen.

Nyt menen tekemään iltapalaksi salaattia. Ihanaa, kun vihannekset on jo nyt halpoja.

Tässä keittiö: