raportti

Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kirjoitettavaa on vaikka kuinka, mutta aikaa kirjoittamiselle ei enää löydykään. Nyt olen kyllä ollut tietokoneella jo ikuisuuden. Ainon kanssa suunniteltiin Budapestin / Berliinin / Prahan / ja lopulta taas Budapestin matkaa. Kimmon kanssa viikkoa Kroatiassa kesäkuussa. Amsterdamin reissu peruuntui, koska ei saatu yöpaikkaa.

Eilen matkasin siis Mariannan (Puola), Agatan (Puola), Barbaran (Brasilia) ja Lauran (Espanja) kanssa Weimariin. Juna lähti kuudelta aamulla, herätys oli puoli viisi. Matkalla oli ainakin kolme junanvaihtoa ja junat eivät olleet mukavimmasta päästä. Mutta ei pidä valittaa, kun matka maksoi 7 euroa edestakaisin. Perillä oltiin puoli kymmeneltä ja synttärisankari Marianna otti ohjat. Hän oli työskennellyt radiotoimittajana Weimarissa pari vuotta sitten ja oli matkanjohtajamme, eli Reiseführerin. Näimme talot, joissa Schiller ja Nietsche olivat kuolleet ja yliopiston, jossa Bauhaus-tyyli syntyi. Kävimme Goethen kotitalossa ja Bauhaus-museossa ja pidimme piknikin Goethen suunnittelemassa puistossa. Lopuksi Marianna tapasi saksalaisen toimittajakaverinsa ja me muut menimme syömään. Keskustelut ruuan lomassa käsittelivät muun muassa Brasilian ja koko latinalaisen Amerikan huumeongelmaa ja amerikkalaisten ylimielisyyttä. Yksi poika oli täällä saksan kurssilla selittänyt kauppisopiskelija Agatalle, mikä on luottokortti ja MBA-tutkinto. (Tiedetään, että amerikkalaisten tyhmyydelle on liian helppoa ja kulunutta nauraa, mutta hei. Yrittäisivät edes.)

Takaisin Nürnbergissä olimme yhdeltä yöllä. Uskomattoman väsyneinä tietenkin. Paluumatkalla oli myös kolme vaihtoa ja junat olivat vielä hitaampia kuin mennessä. Lisäksi viimeisessä junassa oli todella kylmä. Mutta kaikki olivat sitä mieltä, että reissu oli kärsimyksen arvoinen. (Alla herrat Goethe ja Schiller.)















Lauantainakin junailin. Nimittäin Ansbachiin moikkaamaan perheystävä Ullaa. Ja tietenkin Vilma-koiraa. Paikalla oli myös toinen saksansuomalainen Auli. Tätien kanssa oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Kotimatkalla samaan junaan sattuivat täällä Max-Kadessa asuvat amerikkalaiset Stephanie ja toinen tyttö, jonka nimestä mulla ei ole varmuutta, koska hän on hirmu hiljainen. He olivat tulossa Rothenburgista, jossa olivat vierailleet mulle jo tutussa kidutusmuseossa. Stephanien kanssa oli hauska jutella. Hän on aidosti kiinnostunut asioista, toisin kuin edellämainittu poika ja pari muuta tyttöä.

Mitähän muuta olen ehtinyt? Ai niin. Perjantaina olin naapuriasuntolassa grillijuhlissa. Tosin grilli ei toiminut, joten makkarat ja pihvit paistuivat lopulta ihan vaan hellalla. Paikalla oli lähinnä latinoja (2 italialaista, 2 meksikolaista, 1 brasilialainen ja loputon määrä espanjalaisia). Välillä ajattelin, että opin pian espanjaakin. Mun kanssa pohjoista edusti yksi norjalainen tyttö. Italialaisen Giuseppen ja tämän Stinan kanssa keskustelimme onnellisuudesta. Lopputulos oli tietenkin, että Italiassa mikään ei toimi, mutta silti ihmiset ovat onnellisia. Pohjoismaissa päinvastoin. Niin ja että Italia on maailman paras paikka. Luonnollisesti.

Tänään alkoi Brecht-kurssi, jonne menin yhdessä Mariannan kanssa. Olimme ainoat erasmukset, vaikka kurssi oli kv-opiskelijoiden kurssiohjelmassa. Kirjallisuus ei ilmeisesti kiinnosta kaikkia näitä kauppatieteilijöitä. Sen sijaan paikallisia sitäkin enemmän. 40 odotetun osallistujan sijaan paikalla oli yli 100 ihmistä. Saimme onneksi jäädä. Luennoitsija vaikutti todella hyvältä ja oli lisäksi mukava, kun kävimme luennon jälkeen kertomassa, että olemme ulkkareita.

Niinjoo, kaikki varmaan jo tietää, että täällä on liki 30 astetta lämmintä jo ties kuinkamonetta päivää. Huomenna menen ostamaan kesävaatteita.